Hikisiä inkiväärimuistoja

Ilma se vaan pysyttelee koleanpuoleisena, vaikka heinäkuu on jo kynnyksellä. On otettava vähän sisäistä lämmikettä Thaimaan-kuvien muodossa. Aloittakaamme inkiväärillä, josta saa sopivasti teetä vilustumisoireiden hoitoon.

Inkiväärin (Zingiber officinale) kukinto on käpymäisen herttainen. Kuvaa otettaessa viime maaliskuussa Krabilla ilman lämpötila oli tasainen +33°C ja ilmankosteus reilut 90 %. Ei pompsahdellut käsivarressa kananliha.

Toinen inkiväärilaji, punagalangajuuri (Alpinia purpurata) kukkii sähäkänpunaisin kukin. Pensas kasvaa metrin korkuiseksi. (Kuva on hiukan epätarkka, sorry.)

Inkiväärin kukat eivät juurikaan tuoksu, mutta frangipanin (temppelipuu, Plumeria obtusa) kukat sitäkin enemmän. Näihin onneksi törmää joka puolella, hurmoksen aineksia riittää. 

Kukkaistutuksissa näkee usein hämähäkinliljaa (Hymenocallis caribaea), joka tuntuu kukkivan tauotta. Sarin puutarhojen Sari kasvattaa Hymenocalliksiin kuuluvaa lukinliljaa, upea näky sekin.

Olisi kyllä vaikea pitää hankintoja missään aisoissa, jos tropiikkiin saisi puutarhansa perustaa. Valinnanvaraa olisi vähän turhankin paljon, etenkin, kun hankinnat tuppaavat ylittämään kaikki rajat täällä havumetsävyöhykkeen Suomessakin, heh.

Kyllä tätä Heliconia pendulaa (tai H. rostrataa, en ole varma lajista) ainakin pitäisi ottaa, siitä saisi tiivistä viherseinämää reippaan värisin kukin.

Kultarunkoista bambua pitäisi myös laittaa kasvamaan, onhan se arkkitehtoonista ja ornamentaalista.

Tällainen iso palmumainen pensas, Pandanum sanderi (tai P. baptistii), kasvaisi myös pihallani. Sen pitkät lehdet voi laittaa solmuun, jos tila uhkaa loppua.

Pieni vesiallas pienine vesikasveineen olisi myös kiva.

Ja kun mieli tekisi isompien vetten äärelle, ottaisi vaan venhon ja lähtisi lähimmälle paratiisisaarelle.

Kaloihin tutustuakseen ei tarvitse välttämättä kastella hiuksiaan.

Rantahietikon kivet muodostavat avaruusmaiseman pienoiskoossa...

ja suuri lehtevä puu antaa suojaa keskipäivän porotukselta.

Jos repussa on kaikki muut drinkkiainekset, niin puusta voi poimia mausteeksi tuoreen limen (Citrus aurantifolia).

Koh Hongin upealla saarella on luontopolku, jossa on raadollisia muistutuksia hallitsemattomista luonnonvoimista: tsunamin syöksemiä veneitä, jotka on jätetty paikoilleen muistoksi joulusta 2004. 

Syvemmällä metsässä voi kohdata varaanin (Monitor Lizard, Varanus), jolle kummasti tekee mieli antaa tietä. Mene vaan, me tässä odotellaan sen aikaa.

Lintujen ja sirkkojen laulu on kovaäänistä metakkaa, perhoset sentään malttavat olla metelöimättä. Tässä ketjuritari (Common mormon, Papilio polytes f. cyrus), jonka määrittäminen oli hauskaa puuhaa. Nuo pienet oranssinpunaiset täplät alempien siipien sisäsyrjissä kertovat, että kyseessä on juuri cyrus-muunnos. Siten tämä oksalla lepäilijä on naispuolinen.

Takaisin rannalle, jossa on selvästi kuumempi kuin metsän varjoissa. Hiekka on vehnäjauhoa.

Ottakaamme huikka kookosta ja lähtekäämme melomaan kansallispuistoon, kohti ikivanhoja tippukiviluolia. 

Luolan suulla on hyvä ottaa pari poseerauskuvaa. Että kyllä, siellä todistettavasti olin.

Luonnonihmeiden kuvaaminen on kyllä kiinnostavampaa kuin itsensä. Tämäkin metsäpuro, niin kirkasta vettä...

ja sademetsän monikerroksinen tiheä vihreä, jokainen laji on oman paikkansa vallannut.

Rannalla maisema on avarin ja kirkkain. 

Rannalla voi myös tehdä löytöjä, kuten tukevilla siivillä lentäneitä Dicterocarpus alatuksen siemeniä.

Nämä pallerot pitävät sisällään kaiken sen tiedon, mitä tarvitaan 55-metrisen puun muodostumiseen. Ensimmäiset 20 metriä ovat 1,5 metriä paksua runkoa, sitten alkaa lehvästö. Puuta hyödynnetään mm. rakennusmateriaalina.

No, mukaanhan ne siemenet oli otettava. Parissa pallukassa on trooppisen metsän alku, sanoo vanha aasialainen viisaus (no ei oikeasti sano).

Toiset siemenet asuvat viisaasti omassa kotelossaan, josta ne sitten kypsyttyään levittäytyvät laajemmalle alueelle, matkaavat vesiä pitkin myös muihin maihin.

Näiden siementen emokasvin nimeä en vielä tiedä. Kovasti kahlailen nettiä sekä opuksia A Field Guide to Tropical Plants Asia ja Trees and Fruits of Southeast Asia, mutta vielä en ole bongannut oikeaa lajia. Tältä puu näyttää, ei tämä mahdoton tunnistettava ole.

Siemenissä näkyy hyvin ovi tai portti, josta itu pääsee päivänvaloon.

Nämä aarteet laitan nyt multiin ja jään odottelemaan mahtipuiden kasvua. Lomalla on aikaa tällaiseenkin suloiseen turhuuteen.

Paprikan ensipuraisu

Miltei tasan viisi kuukautta tätä on odotettu! Pensaspaprika Capsicum annuum 'Redskin F1' on punerruttanut ensimmäiset hedelmänsä siihen sävyyn asti, että tarhuri voi ottaa ison korin ja lähteä sadonkorjuuseen.

Tai no, tämä yksi hedelmä sieltä löytyi poimittavaksi asti.

Ei kun sekatöörit tanaan ja naps! (Olisi pitänyt kiillottaa sakset kuvaa varten, hmm.)

Kylvin siemenet tammikuun lopussa, jolloin pakkasta oli yhdeksän astetta ja lunta kymmenen metriä. Mikä suuri ilo tuo kylvöhetki olikaan, tuntui että talven selkä on taittunut ja uusi elämä alkaa taas. Onneksi en silloin tiennyt, että pihalla on vielä huhtikuussakin lunta, ainakin metri.

Paprikan taimet (kaikkiaan kolme) kasvoivat pari ensi kuukautta kellarissa kasvilamppujen alla, sitten ikkunalla silityslaudan päällä. Ensimmäiset hedelmänalut tulivat näkyviin huhtikuun puolivälissä, ja syntymäpäivälahjaksi saatuun Taimelaan paprikat siirtyivät toukokuun puolivälissä.

Ikkunan edessä kasvaessaan sekä paprikaan että chiliin hyökkäsi joku ötökkä, ilmeisesti vihannespunkki tai vastaava, joka muni lehtien alapinnoista röpeliäät. Paprikasta tuo kutsumaton vieras lähti parin mäntysuopakäsittelyn jälkeen (tai muuten vaan) pois, mutta chileihin ne ovat jääneet.

Noh, ei viitsi stressata niiden kanssa, katsotaan, miten chilien tilanne etenee. Paprikasta kuitenkin sain ensimmäisen hedelmän, joka on ihan oikean paprikan kokoinen.

Sinne vaan kylmästi leikkuulaudalle...

ja veistä perään. Noin.

Täytyy kyllä sanoa, että maku oli aivan hurmaava. Olen luullut, että paprika on vain kylmää ja rouskuvaa, enkä tiennyt, että siinä on erilaisia MAKUJA. Ja pintaan varastoitunut auringonlämpö tuntuu tehostavan aromeja - tai sitten se on vaan mielikuvituslisää.

Tämä kasvis on kuulkaa hyvää. Silppusin ihan ensimmäisen itse kasvattamani paprikan makaronilaatikon sekaan. Suurella ylpeydellä.

Ei ole koskaan makaroniaski maistunut niin maukkaalle... 

Kasvihuoneessa valmistuu parhaillaan useita samankokoisia paprikayksilöitä, joten herkkuhetkiä on edelleen luvassa. Tämä lajike oli kyllä todella helppo kasvattaa, otan ensi vuonna uusiksi. Siemeniä en taida ottaa talteen, koska F1-hybridit eivät tee siemenistä itsensäkaltaisia jälkeläisiä. Toki koemielessä voisi katsoa, että mitä niistä sitten syntyy...

Syntymän ja kasvun ihmettä on koettu myös lintumaailmassa. Sekä kirjosieppoperhe että talitiaisjoukkio ovat jättäneet pesäpönttönsä juhannuksen aikoihin. Eilen terassin penkin selkänojalla itseään suki pehmeän ja pörröisen oloinen kirjosieppo, jonka arvelen olevan viereisessä koivussa syntynyt linnunpoika.

Kiva, että hän jäi maisemiin. Toivotaan hänelle oikein pulleita hyönteisaterioita, mielellään niistä tuholaislajeista koostuvaa.

(Suurta luontotietäjää ja -valistajaa, Ilkka Koivistoa, lämmöllä muistaen.)

Tuoksupulloja kuistin ikkunalle

Jatkuva sade piiskaa kasveja ja rääkkää tarhuria. Pari päivää jatkunut vihmonta on tuntunut jo kahdelta viikolta, joten onneksi tänään aurinko näyttäytyy. Pihakierrosta tehdessäni kävi sääliksi jalopionit, jotka ovat avanneet runsaasti runsaita kukkiaan, joita sade nyt kuluttaa ennen aikojaan.

Sisällehän niitä on pelastettava, kun kerran tarhurikin siellä sisällä kököttää. Se on sitten win-win-tilanne.

Kaapista löytyi kolme käyttämätöntä öljypulloa. Ripustin ne rautalangalla kuistin kattoon pieniin koukkuihin, ikkunoiden eteen. Pulloon loraus raikasta vettä ja pionit sekaan. Nyt kelpaa tulla ja mennä, muhkeassa tuoksussa.

Pullot ostin jokunen viikko sitten Stockan outlet-myymälästä, neljällä eurolla kappale.

Niissä on mukana kaatonokat, joten kesän jälkeen niitä voi käyttää alkuperäisessä tarkoituksessaan oliiviöljyn ja balsamicon lorautteluun.

Mutta nyt, epävakaisen sään pidellessä puutarhuria odotustilassa, pullot toimivat parhaiten näin. 

Ehkä pionien tuoksu innostaa perkaamaan kuistin kenkähyllyt ja lipaston sekalaiset laatikot jonain erityisen rankkasateisena hetkenä. Saas nähdä...!

Pionin pehmeään syliin

Pääkaupunkiseudulla on hiljaista ja leppoisaa, kun väki viettää juhannusta pitkin poikin Suomenniemeä. On mukava olla kotona ja nauttia poikkeuksellisesta rauhasta. Pyörälenkillä tiet olivat tyhjähköjä ja kuntosalilla hikoili lisäksemme vain pari ihmistä. Kuntoilujen jälkeen iltapäivällä alkoi sataa ja nyt tuntuu mukavalta olla vain sisällä, tekemättä mitään.

Viikon poissaolon aikana puutarhassa on tapahtunut vaikka mitä. Monet siemenestä kasvatetut kesäkukat alkavat availla kukkiaan, kuten tämä isotsinnia tässä. Värin pitäisi olla limenvihreä, vielä ovat kovin supussa terälehdet, että mitään voisi varmaksi sanoa.

Jotenkin aika jännän näköinen kukka, eikä välttämättä tässä vaiheessa mitenkään kovin söpö. Ei ainakaan niin söpö, kuin vaaleanpunainen ja liila verbena.

Verbenoilla oli nihkeä alku elämälleen, kun joutuivat itämään liian tiiviissä noutoruokarasiassa. Osa taimista homehtui rapsakasti, mutta onneksi osa selvisi isoiksi asti. Ei siis muovikantta päälle muovirasiaan, ei edes rei'itettyä.

Viime kesänä kylvetyt jaloakileija 'MacKanat' ovat alkaneet kukkia. Kivan hempeitä värejä vanhojen yksiväristen lehtoakileijojen rinnalla.

Perennoista kurjenpolvet kukkivat ripirintaa akileijojen kanssa. Sinipunainen tarhakurjenpolvi (Geranium x magnificium) on sähäkkä näky isona mättäänä kasvaessaan. Ja isoksi mättääksi se näkyy kasvavankin ilman sen kummempia puleeraamisia. Auringosta näyttää tykkäävän hän.

Puolivarjoon sen sijaan joutuu tyytymään viime kesänä istutettu espanjankurjenpolvi G. endressii 'Wargrave Pink', joka on kuitenkin suostunut avaamaan hempeänpinkit kukkansa.

Espanjankurjenpolvi on nimenomaan yksi niistä lajeista, jotka tykkäävät kokoaurinkoisesta kasvupaikasta, mutta ihan hyvin elo tuntuu sujuvan osavarjossakin. Kurjenpolvi ei petä.

Puolivarjossa viihtyy myös herkkä perhoangervo (Gillenia trifoliata), josta tykkään kyllä kovasti. Tummanvihreä lehdistö ja valkoiset perhosmaiset kukat noin metrin korkuisena kasvustona on rauhoittava elementti. Kasvit myös liikkuvat herkästi tuulessa, se tuo lisää silmäkiinnostusta.

Ensimmäiset jalokärhön kukat ovat auenneet. Vanha roosa löytyy 'Hagley Hybridin' terälehdistä.

Hiukan, tai oikeastaan todella paljon räväkämpää roosaa löytyy viime syksynä ostetusta punapäivänkakkarasta (Chrysanthemum coccineum 'Pink Robinson'), jonka tosin piti olla hennon vaaleanpunainen. Mutta hän ei halua olla haalean vaalea, kuten samanniminen sisarensa, vaan päätti ottaa rokimman asenteen.

Vastaavan yllätyksen tuotti Hollanista hankkimani lilja 'Ivory Pixie', jonka piti olla väriltään kermanvaalea. 

En tiedä, mitä tuonväristä kermaa tuottanut lehmä olisi mahtanut nauttia, heh. Mutta mukavia yllätyksiä nämä molemmat värivahventeet ovat, saavat jatkaa elämäänsä tontilla :)

Yksi kesän odotetuimpia kukkijoita palkitsee nyt odottajan kärsivällisyyden. Jalopioni on avannut ensimmäiset palleronsa silkinpehmeiksi, tuoksuviksi, ylenpalttisen runsaiksi kukiksi.

Tänne minä haluaisin kiivetä nukkumaan valoisaksi kesäyöksi. Tähän kauneuteen minä haluaisin nukahtaa ja tästä herätä.

Täydellisyys, se asuu pienessä pyöreässä paketissa.