16. elokuuta 2012

Iso, vihreä ja puoliksi mullassa

Kylläpä työssäkäyvän viikko sujahtaa vikkelään, just ja just ehtii iltaisin tehdä yhden puutarhakierroksen. Mutta toisaalta, kun ei ole jatkuvasti pihalla häiritsemässä luonnon omia meininkejä, niin voi löytää ruukusta kivan yllätyslahjan.


Joku on kaivanut puoliksi multaan mulle raa'an kuusenkävyn. Oi, kiitos kiitos, onpa hieno lahja. En osannut ollenkaan odottaa mitään tällaista eikä mulle olisi tarvinnutkaan mitään, nääs nääs ja voi voi.

Lahjan antaja ei kyllä jättänyt viestiä, että kuuluuko lahjan olla tuossa multakääreessä aina, vai voinko ottaa sen pehmusteestaan pois ja viedä sisään olohuoneen koristukseksi...?

Myös tomaatti suo nyt lahjojaan, tosin ne ovat ihan odotettuja versioita.


Makuvertailun "punainen Tumbling Tom vs. oranssi Sungold" selvä voittaja on Sungold. Harmi vaan, että se kasvaa isona runkotomaattina, joka on ehkä hiukan hankala ruukkukasvatettava. TT on pensasmallia, joten menee ruukussa kuin vihreä käpy konsanaan.

Ruukussa menestyy hyvin myös värinokkonen (Coleus), joka on nyt parhaimmillaan: riittävän iso ja syvänvärinen, eikä vielä kuki.


Coleuksessahan kukat eivät ole oikeastaan kummoinenkaan kauneuslisä, nuo lehdet ovat Se Juttu.

Lehdistä tulee mieleen terälehti (juu-u, mulla on luova mielikuvitus), joka näillä viimeisillä jalokärhöillä (Clematis 'Piilu') on jostain ihmeen syystä tällainen läiskäinen. Siis jokaisessa kukassa yhdessä terälehdessä on tuollainen lokinqaqqa-tyyppinen läiskä.


Mikä lie virustauti, luulen. Caqqaa se ei ainakaan ole, kun ei lähde pyyhkäisemällä. Höm.

Auringonkukka on suorittanut näyttävän kukkimisensa ja nyt näyttää ihan jalkalampulta. Onpahan komea struktuuri tuossa kukan taustapuolella...!


Ennakoin sen, että töiden alku tuo mukanaan pientä nuuvahdusta ja puutarhakeskittymisen herpaantumista, siksi harjoitin viime viikonloppuna tiukkaa kotoilua eli homingia leipomalla pellillisen mustikkapiirakkaa synti-tyyppiseen voita tursuavaan taikinaan sekä keittämällä mustaherukkahilloa.


Marjat löysin pakastimesta, viime vuoden sadosta, mutta hyvän hillon niistä hillosokerin avulla saa. Tuoreet mustaherukat syödään nyt puskan vieressä seisten. Sitä minä kutsun kotoilujen kotoiluksi.

8 kommenttia:

  1. Tulipas tästä postauksesta hyvälle mielelle :D

    VastaaPoista
  2. Ovatpa nokkosesi ihanan runsaassa rykelmässä! Värit tulevat kivasti esille, kun niitä on paljon :)

    Se on kyllä vähän kurjaa, että noinkin komean kasvin kukat ovat niin äärettömän tylsän näköisiä.. Mun puolesta nekin saisivat olla sellaisia upeita, värikkäitä ja näyttäviä! Mutta kun ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nokkoset menivät tosiaan tuohon purkkiin aika tiiviisti, mutta näyttävät viihtyvän ihan hyvin...

      Joo, olisi kyllä komeaa, jos niiden kukat olisivat vastaavasti erivärisiä – ja reilun kokoisia. Ei tarvitsisi muita lajeja enää kasvatellakaan!

      Poista
  3. Meinasin jo hihkua että sungoldii mulle, mutta taidan kuitenkin kytätä jonkun matalan ensi suvena. Nyt kirsikkatomaatit on valtoimenaan tuolla kasvihuoneessa, ihan jättejä.
    Kauniita nuo caggatyyliset kukat ovat, persoonallisia;) Voihan kotoilu, eihän tuonne puutarhaan enää ehdi lainkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taidan laittaa pari näitä Sungoldeja ihan vaan maun takia, mutta pikkupensaita hankalampia ne kyllä on... mutta sitähän ei kukaan (=mä) maaliskuussa enää muista. Ehei.

      Qaggaqugga on persoonallinen, se on totta ;)

      Poista
  4. No jopa olet komean aarteen saanut! Kuusenkävyt ovat jotenkin... komeita vihreydessään. Majesteetillisia. Ruskeina eivät ollenkaan enää niin hienoja.

    Ja tomskut, voi, miten suloisia ne ovat! Naminami! Minä olen syönyt omistani vasta yhden. Muut ovat vihreinä tai vajaa-oransseina. Blääh. Kohta on talvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä lahjassa oli tosiaan käytetty tarkkaa valikointia, että ei ole lähdetty mitään puolilahoa tai -mätää kävynkikkaretta edes ajattelemaan. Hyvä niin.

      Mutta my dear Intopii. Aistinko ilmassa turhautumista kuluneeseen kesään? On aika lohdutuksen sanojen, tai ainakin jonkinlaisen järkeilysession.

      Tomaatit ovat junttiudestaan huolimatta kranttuja hienohelmoja, raakileiden värjäytyminen vaatii yli 16 asteen lämpötilan, näin olen jostain lukenut. Minkäs siinä tarhuri tekee, jos asuu Pohjoisnavan nurkilla, jossa sydänkesän päivänä saattaa olla vain kymmenen astetta plussaa. Kyhää tai ostaa itselleen hänksvänksän, jota kasvihuoneeksi kutsutaan, ja taistelee siellä joka päivä ötököitä, hometta, härmää, paahdetta ja vilua vastaan. Jos saa kourallisen satoa, ottaa siitä valokuvan, ja jos ei, menee lähikauppaan ostamaan Pirkka-satoa.

      Seuraavaan kevääseen mennessä tarhaaja on unohtanut kaikki tomaattivastoinkäymiset ja kylvää 20+ tomaatinsiementä, puolet niistä jotain eXoottista lajiketta, joka tarvitsee +38 asteen keskilämpötilan edes kukkiakseen.

      Talveen on vielä pitkä matka, on hyvä mahdollisuus intiaanikesäsyksyyn. Emme anna talvelle minkäänlaista sijaa ajatusmaailmassamme. Se valkoinen hirveys on vielä kaukana kaukana. On myös jonkunlainen mahdollisuus liki lumettomaan talveen, se on mun oljenkorteni. Ja ei, lumi ei tuo valoa tullessaan. Valon tuo otsalamppu.

      Poista